| URHEILU - IDROTT

GrIFK ja HCK Salamat tiivistävät yhteistyötään

Jääkiekkoseurat GrIFK ja HCK Salamat tiivistävät yhteistyötään.

Yhteistyön tavoitteena on tarjota parempaa kiekkoa yhä useammalle lapselle ja nuorelle sekä Kauniaisissa että Kirkkonummella ja niiden lähialueilla, lehdistötiedotteessa kerrotaan. Seurat ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo monen vuoden ajan osana sekä HIFK-seurayhteisöä että IFK West -yhteisöä.

– Hyvien kokemusten perusteella yhteistyötä on päätetty tiivistää entisestään. Yhteistyön tärkeimpänä tavoitteena on parantaa molempien seurojen toimintaedellytyksiä. Laadukas ja pitkäjänteinen toiminta, ammattimainen valmennus, jääajan riittävyys ja kustannusten kohtuullisuus ovat tulevan yhteistoiminnan kulmakiviä, yhdistykset kertovat.

Yhteistyön aluksi kaudella 2021–2022 U11–U13 ikäluokkien toiminta yhdistyy. Ikäluokkien pelaajista muodostetaan peliryhmiä, jotka harjoittelevat ja pelaavat sekä Kauniaisissa että Kirkkonummella. Yhdistyvät ikäluokat toimivat GrIFK:n alla ja yhteistoiminta alkaa kevään aikana. Nuoremmat ja vanhemmat ikäluokat jatkavat toimintaa omissa seuroissaan kuten ennenkin.

Tulevina kausina yhteistyötä on tarkoitus laajentaa kokemusten perusteella entisestään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *