| URHEILU - IDROTT

KaTan jäillä harrastetaan tai tähdätään korkealle

Kauniaisten jäähallilla käy kuhina. Joululaulut luovat tunnelmaa ja parhaat katsomopaikat täyttyvät nopeasti. Ilmassa tuoksuu glögi, joulutortut ja mokkapalat. Karkean arvoin mukaan noin parisataa katsojaa on saapunut katsomaan Kauniaisten Taitoluisteluklubi ry., (Grankulla Konståkningsklubb rf.) eli KaTan syyskauden juhlaesitystä Lumikin Joulu.

Esityksessä on mukana lapsia ja nuoria kaikista KaTan taitoluistelukoulun ryhmistä aina vasta-alkajista konkareihin. Jokaiselle ryhmälle on suunniteltu oman osaamistason mukainen koreografia. Esitys huipentuu lopputanssiin, jossa jäällä nähdään myös aivan pienimmät KaTan luistelijat iältään noin 3-vuotiaita.

Elli Lindholm on mukana KaTan hallituksessa sekä suunnittelemassa tulevia tapahtumia ja toimii luistelukoulun ohjaajana.

Elli Lindholmin tehtävä on Lumikin Joulu -esityksessä huolehtia, että tilaisuuden catering ja muut juoksevat asiat toimivat. Yksin hän ei joudu kaikkea hoitaa, sillä tapahtuma on järjestetty yhteistyössä valmentajien ja aktiivisen hallituksen kanssa sekä monien vapaaehtoisten voimin. Pelkkä tapahtumien mokkapalavastaava Lindholm ei ole, vaan hän toimii luistelukoulun ohjaajana, on mukana suunnittelemassa tulevia tapahtumia ja on KaTan hallituksessa.

– Aloitin luistelun ollessani noin kolmevuotias. Luistelin 16 vuotta, jonka jälkeen koin saavuttaneeni sen, mitä olin luistelulta itselleni tavoitteeksi asettanut. Rakkaus lajiin ei kuitenkaan sammunut ja minuun iski ohjaamisen kipinä. Siitä olen iloinen, että löysin tieni KaTaan. Tämä on pieni yhteisöllinen seura, mutta meillä on suuret hartiat tarjota luisteluopetusta niin harrastuksena kuin ammattilaiseksi pyrkiville. Jäiltämme on ponnistettu parrasvaloihin ja muun muassa eräs entinen KaTa:ssa luistelun aloittanut luistelee muodostelmaluistelujoukkue Marigold IceUnityssä, joka on voittanut MM-kullan viidesti.

Seuraava nimi kannattaa laittaa mieleen. Hän on 15-vuotias kauniaislainen Vivi Nurmi. Lumikin Joulu -näytöksessä hän luisteli kääpiö-Vilkkaan vaativan roolin.

– Aloitin luistelun 5-vuotiaana ja olen luistellut 10 vuotta, koko ajan samassa seurassa. Nyt luistelen KaTan K1-ryhmässä ja kisasarjani on SM-noviisit. Harjoituksia on kuusi kertaa viikossa 2–3 tuntia päivässä, lauantaisin on vapaapäivä. Tavoitteeni on päästä kansainvälisiin kisoihin ja maajoukkueeseen, Nurmi kertoo.

Tykkään luistelusta tosi paljon, vaikka se nykyisellä tasolla vie jo aika paljon aikaa, sillä
harjoituksia on kuusi kertaa viikossa, kertoo 10 vuotta KaTassa luistellut Vivi Nurmi.

Kaikilla tähtäin ei ole niin korkealla kuin Vivi Nurmella – eikä tarvitsekaan.

– Taitoluistelu on harrastuksena aivan mahtava laji, Lindholm painottaa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Se kehittää motoriikkaa, vartalonhallintaa, rytmitajua ja ilmaisutaitoa – mistä on hyötyä elämässä muutenkin. Luistelukouluun mukaan tulemisen kynnys on KaTassa tehty matalaksi. Meille voi tulla luistelua oppimaan, vaikka ei olisi koskaan luistimia jalkaan laittanut. Luistelukoulussa luistelijat jaetaan ryhmiin taitotason mukaisesti. Opetteluun sisältyy taitoluistelun perustaitojen opettelua – tietysti turvallisesti ja leikin varjolla. Meillä on tenavaryhmiä 3–6-vuotiaille ja koululaisryhmiä 7–13-vuotiaille. Näiden lisäksi on luisteluopetusta aikuisille sekä aikuinen + lapsi -ryhmä, jossa lapsi pääsee oman vanhempansa kanssa jäälle. Lapset ovat tyypillisimmin iältään 2–4-vuotiaita. Aikuisten ryhmät ovat olleet myös kovin suosittuja ja ryhmät täyttyneet nopeasti.

Taitoluisteluharrastus Kauniaisissa? Mahtaa olla kallista!

– Tällaiseen käsitykseen törmää aika usein, Lindholm naurahtaa. Vastaisin, että ei suinkaan.

Otetaan esimerkkinä tenava- ja koululaisryhmät. Jos osallistuu opetukseen kerran viikossa, tulee lukukauden hinnaksi 160 € + jäsenmaksu 25 € (sisaralennus on 10 %). Lapsi + aikuinen luisteluopetuksen hinnaksi tulee 115 € lukukaudessa. Eikä varusteisiinkaan uppoa kohtuuttomia summia, sillä liikkeelle voi lähteä aivan tavallisilla, hyväkuntoisilla luistimilla, kypärä pienimmille ja lämpimät, mutta joustavat ulkovaatteet. Oikeanlaisilla taitoluistimilla oppiminen tapahtuu tosin nopeammin ja helpommin. Mikäli innostus jatkuu, voi seuraavien luistimien hankinnassa harkita siirtymistä taitoluistimiin. Koko lukukaudeksi ei myöskään tarvitse sitoutua heti, sillä kaksi ensimmäistä kertaa ovat ilmaisia. Tule rohkeasti mukaan, luistelu on upea harrastus, Lindholm rohkaisee empiviä.

Lisätietoa ilmoittautumisesta, KaTasta, luisteluryhmistä, varusteista ym. löydät nettisivuilta kauniaistentaitoluisteluklubi.com.

Kauniaisten Taitoluisteluklubi – KaTa

  • Seuran juuret juontavat vuoteen 1985, jolloin toiminta alkoi pienimuotoisena. Kauniaisten Taitoluisteluklubi ry perustettiin ja rekisteröitiin yhdistyksenä 1997.
  • Seura painottaa reilua ja kannustavaa valmennusympäristöä, jossa lapsille on tarjolla korkeatasoista valmennusta ja luisteluopetusta eri ikäryhmissä. Ryhmiä on kahdeksan.
  • KaTassa voi luistella harrastusmielessä tai jos tähtäimessä on kilpaluistelijan ura, on sekin mahdollista.
  • Ohjaajat ja valmentajat ovat saaneet tehtäväänsä asianmukaisen koulutuksen ja ovat itsekin pitkään luistelleita.
  • Seura järjestää taito- ja kuntoluisteluharjoituksia, kilpailuja, näytöksiä, koulutustilaisuuksia sekä muuta samantapaista toimintaa.
  • KaTassa harjoittelee noin 800 luistelijaa.
  • Opetus tapahtuu pääsääntöisesti suomeksi, mutta valmiudet on myös ruotsin-, englannin- ja venäjänkieliseen opetukseen.
  • KaTa harjoittelee pääsääntöisesti Kauniaisten jäähallilla. Muita harjoittelupaikkoja ovat Espoo Metro Areena jäähalli, Warrior Areena jäähalli.
  • Seura tekee yhteistyötä Kauniaisten koulujen kanssa, jotta kouluissa opiskeleville seuran luistelijoille voidaan taata mahdollisimman hyvät harjoitusmahdollisuudet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *