| KAUPUNKI - STADEN

Kolumni: Vuoden 2022 tilinpäätös, väestökehitys ja tuleviin investointeihin varautuminen

Kaupungin vuoden 2022 tilinpäätös on valmistunut. Alla kaupunginjohtajan kolumni.

Kauniaisten kaupungin vuoden 2022 tilinpäätös on valmistunut. Kyseessä on viimeinen tilinpäätös, jossa kaupungille kuuluivat vielä sosiaali- ja terveyspalvelut ja ns. täydet 17 % kunnallisveroasteen mukaiset verotulot. Vuodesta 2023 alkaen kunnallisveroprosentti on enää 4,36 ja valtionosuudet ovat huomattavasti suuremmassa roolissa kaupungin taloudessa.

Kauniaisten väestönkasvu vuosina 2020 ja 2021 oli 3,9 % ja 2,2 %. Ennakkotiedon mukaan Kauniaisten väkiluku vuoden 2022 lopussa oli 10 285, joka tarkoitti asukasluvun noin 1,1 % laskua verrattuna vuodenvaihteeseen 2021/2022. Asuntoja valmistui vuonna 2020 vielä 289 ja vuonna 2021 vielä 121, kun vuonna 2022 valmistui enää 16 pientaloa. Odotukset uusista valmistuvista asunnoista vuodelle 2023 on myöskin hyvin maltillinen, joka todennäköisesti tarkoittaa asukasluvun kehityksen pysyvän hyvin maltillisena tai negatiivisena myös vuonna 2023.

Uuden, tämän vuoden alussa voimaan astuneen, kaupunkistrategian mukainen kasvutavoite on 0,75 %/v, viiden vuoden keskiarvon perusteella laskien. Kyseinen tavoitetaso ylittyy viiden edellisen vuoden keskiarvon perusteella, mutta tulee lähivuosien hitaamman väestönkasvun myötä laskemaan kohti tavoitetasoa. Väestönkasvuun vaikuttaminen on pitkäjänteistä ja strategista työtä. Pitkistä kaavoitusprosesseista johtuen on hyvä pitää mielessä, että tänä vuonna käynnistyvä kaavoitus useimmiten parhaassakin tapauksessa näkyy uusina asuntoina ja asukkaina vasta seuraavana vuosikymmenenä.

Kauniaisten kaupungin lopullinen tilikauden 2022 ylijäämä on noin 3,7 miljoonaa. Ylijäämä olisi ollut huomattavasti tätä parempi, mutta kaupunki päätti varautua tuleviin suurin kouluinvestointeihin tekemällä 10 miljoonan euron investointi varauksen suomenkieliseen koulukeskukseen. Investointivaraus heikentää vuoden 2022 tulosta, mutta se puretaan kouluinvestoinnin edistymisen myötä. Tavoitteena on tehdä päätökset uuden koulun paikasta ja laajuudesta ennen juhannusta.

Varautuminen tulevaan suurinvestointiin mahdollistui tarkan taloudenpidon ja erinomaisesti kehittyneiden verotulojen myötä. Vuoden 2022 toimintakulut olivat noin 86,3 miljoona euroa, joka tarkoittaa pyöristäen noin 1,5 miljoonan nousua verrattuna edellisen vuoden noin 84,8 miljoonan euron toimintakuluihin. Toimintakulujen kasvua voidaan pitää kohtalaisen maltillisena, huomioon ottaen vuosien 2020-21 nopea väestönkasvu, korkea inflaatiotaso ja pandemian yhä aiheuttamien lisämenojen. Kauniaisten verotulot kehittyivät poikkeuksellisen hyvin vuonna 2022 ja kunnallisverotulot kasvoivat huikeat 18,1 % ja euromääräisesti yli 12 miljoonalla eurolla. Verotulojen myönteisen kehityksen taustalla olivat sekä vuoden 2021 verotukseen liittyvien virheiden oikaisu, kauniaislaisten erittäin myönteisesti kehittyneet tulot sekä hyvä työllisyystilanne.

Lähivuosien ja jopa vuosikymmenten talouskehitystä ja investointikykyä pyrimme juuri parhaimmillaan arvioimaan ulkopuolisten asiantuntijoiden avustamana nk. investointisimulointien muodossa. Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa ja erityisen vaikeaa se on, kun liikkuvia osia on niin paljon kuin tällä hetkellä. Näihin kuuluvat mm. eduskuntavaalit ja uusi hallitusohjelma, valtionosuuksien tuleva kehitys, Ukrainan sota, inflaation ja korkotason kehitys, maailman- ja Suomen talouden kehitys, kaupunkiratahanke ja moni muu tekijä. Pyrimme näistä vaikeuksista huolimatta luomaan mahdollisimman realistisen kuvan kaupungin taloudesta tänään ja tulevina vuosina, jotta valtuutetut voivat jatkossakin tehdä vastuullisia ja aikaa kestäviä päätöksiä.

Hyvää kevään odotusta ja muistakaa äänestää!

CHRISTOFFER MASAR

KAUPUNGINJOHTAJA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *