| YLEINEN - ALLMÄN

Kolumni: Yhteisöllisyys ja aito yhteishenki ovat Kauniaisten valttikortteja

Kohta juhlimme yhtä vuoden odotetuinta tapahtumaa. Granipäivä on vuodesta 1976 koonnut kaikenikäisiä kaupunkilaisia yhteen kaupungin keskustaan musiikin, esitysten ja markkinahumun sekä yhdessäolon pariin.

Tapahtuma on vuosi vuodelta kasvanut ja muuttanut muotoakin, mutta edelleen tapahtuman ajatus, ydin ja yhteisöllisyys ovat vahvasti läsnä, kun kerran vuodessa keväällä tavataan torilla ja olemme granilaisia yhdessä.

Osuvasti juuri yhteisöllisyys tai granilaisuus on yksi kaupungin uuden strategian arvoista. Siinä todetaan, että ”Yhteisöllisyys ja aito yhteishenki ovat Kauniaisten valttikortteja. Yhteisöllisyys merkitsee osallisuuden ja turvallisuuden tunnetta kaikille. Yhdenvertaisuus merkitsee kaikkien kauniaislaisten tasapuolista kohtelua ja yhdenvertaisia vaikutusmahdollisuuksia.”

Juuri tämä ajatus tiiviistä yhteisöstä ja yhdessä tekemisestä on ollut kantava voima koko Kauniaisten historian ajan. Aina täällä on tehty asioita yhdessä tai itse, mutta useimmiten kuitenkin aina koko yhteisön hyväksi. Yhdistysten ja vapaaehtoisten panoksilla olemme saaneet aikaan mm. kesä- ja talviliikuntapaikkoja, järjestöja harrastetoimintaa jo paljon ennen kuin kaupunki tai silloinen kauppala oli tästä vastuussa.

Tänä päivänä Granissa teemme vieläkin yhdessä asioita ja luomme hyvää mieltä ja hyvinvointia kaikilla elämän alueilla. Nyt kun tämä ajatus yhteisöllisyydestä ja yhdenvertaisuudesta on nostettu ihan kunniapaikalle kaupunkistrategian arvoksi, niin toivon että tämä ajatus ja yhdessä tekeminen jatkuu tiiviinä myös tulevaisuudessa ja tukee ja vahvistaa kaupunkimme identiteettiä ja elinvoimaa kaikilla tasoilla.

Tavataan torilla, tervetuloa Granipäivälle (25.5.)!

MARKUS JAHNSSON,

TIEDOTTAJA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *