| KAUPUNKI - STADEN

Koulukeskusehdotus palautettiin valmisteluun

Yhdyskuntavaliokunta päätti tiistai-illan kokouksessaan lähettää ehdotuksen, jonka mukaan suomenkielinen koulukeskus sijoitettaisiin nykyiselle uimahallialueelle, uudelleen valmisteltavaksi.

Valiokunta haluaa, että uimahallin tontille suunnitellaan ratkaisu alakolululle ja esikoululle, olettaen, että tämä on myös suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnan toive. Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta käsittele asiaa keskiviikko-iltana. 

Ehdotus koulukeskuksesta sekä ala- että yläkoulun luokille on herättänyt jonkin verran kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Kriitikot ovat sitä mieltä, että uudisrakennuksen tulisi olla tarkoitettu vain alakoulun luokille ja esikoululle.

Yhdyskuntavaliokunta toivoo myös, että tehtäisiin periaatepäätös uudesta uimahallista samalle alueelle.

Kasavuoren kiinteistöjen osalta valmistellaan päätös siten että rakennukset uudisrakennetaan, eli yläkoulu jäisi siten Kasavuoreen.

Kansalaisopiston toiminta suunnitellaan muutoksen yhteydessä siirrettäväksi muihin rakennuksiin.

Lue lisää: Ehdotus: Suomenkielinen koulukeskus nykyisen uimahallin alueelle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *