Ikääntyessä elämässä alkaa arvostaa kummallisia asioita. Hyviä yöunia. Toimivaa kahvinkeitintä. Ja sitä, että pääsee omin jaloin jääkaapilta takaisin sohvalle ilman ylimääräisiä ääniä nivelistä.
niä nivelistä. Siksi kävely onkin yksi parhaista asioista, joita ikääntyvä voi itselleen tehdä. Se ei vaadi jäsenyyttä, trikooasua eikä sovellusta, joka muistuttaa armottomasti päivän askelista. Riittää, että avaa oven ja lähtee liikkeelle.
Kyky kävellä itsenäisesti merkitsee vapautta. Sitä, että voi lähteä kauppaan, tavata ystäviä tai tehdä iltakävelyn silloin kun huvittaa. Samalla pysyy kiinni elämässä ja ihmisissä.
Kävely on oikeastaan täydellinen liikuntamuoto ikääntyville. Se on turvallista, nivelystävällistä ja sopii lähes kaikille. Lisäksi se huijaa kehoa tehokkaasti pysymään kunnossa ilman, että tarvitsee kärsiä kovasta kuntorääkistä.
Reipas kävely vahvistaa reisiä, pohkeita ja pakaroita. Toisin sanoen juuri niitä lihaksia, joiden avulla noustaan tuolista arvokkaasti eikä niin, että vieressä olevat huonekalut osallistuvat operaatioon.
Tasapaino ja liikehallinta kehittyvät erityisesti silloin kun kävelee metsäpoluilla tai hieman epätasaisessa maastossa. Se on luonnon oma kuntosali – ilman kuukausimaksua. Kävely tekee hyvää myös sydämelle ja aivoille. Verenkierto vilkastuu, verenpaine pysyy paremmin kurissa ja mieli virkistyy. Moni huomaa jo lyhyen lenkin jälkeen, että maailma näyttää vähän valoisammalta ja puolisonkin jutut siedettävämmiltä.
Kesä on kävelyn kulta-aikaa. Talvella suomalainen kävelee usein kuin pingviini jäisellä trampoliinilla, mutta kesällä askel muuttuu heti rennommaksi. Kuivat tiet, valo ja lämpö houkuttelevat ulos aivan eri tavalla. Aurinko tuo mukanaan myös D-vitamiinia, joka tekee hyvää luustolle ja lihaksille. Lisäksi lämpimällä säällä nivelet toimivat notkeammin. Moni huomaa, että kesällä liikkeelle lähteminen ei tunnu yhtä suurelta projektilta kuin tammikuussa pimeässä räntäsateessa.
Kävely on myös sosiaalinen laji. Lenkin aikana vaihdetaan kuulumiset, ratkaistaan maailman ongelmat ja pysähdytään välillä katsomaan, mitä naapuri on taas istuttanut pihalleen väärään paikkaan. Ehkä kävelyn suurin etu on kuitenkin sen yksinkertaisuus. Ei tarvitse opetella uusia laitteita, hankkia kallista varustusta tai yrittää ymmärtää kuntosaliohjaajan sanoja kuten ”keskivartalon aktivointi”. Riittää, että lähtee ulos ja antaa jalkojen tehdä työnsä. Ja jos matkan varrella tulee vastaan jäätelökioski, voi hyvin muistuttaa itseään siitä, että kävelyhän on ennen kaikkea terveyden edistämistä ja elämästä nauttimista.
Osallistu Hyvinvointialueen kuntien väliseen kävelykampanjaan ja näytetään kuinka aktiivisia kävelijöitä granilaiset ovat!
HELENA PIRVOLA-NYKÄNEN
LIIKUNTASUUNNITTELIJA
KAUNIAISTEN KAUPUNKI/KULTTUURIJA VAPAA-AIKAPALVELUT




