Vuoteen 1912 mennessä Kauniaisiin oli muodostettu 497 kiinteistöä. Sähkö oli saatu 1910. Vuoden 1917 puhelinluettelossa 141 henkilöllä oli oma puhelin. Asukasluku oli 1 662.
Yhdyskunnalla oli ”kyläkeskus”, jossa oli liikkeitä, pankki, posti ja apteekki paikassa, jossa keskusta on nykyäänkin. Keskustan pohjoispuolella sijaitsi ruotsinkielinen yhteiskoulu (perustettu 1907), jossa vuonna 1917 oli 272 oppilasta. Monet tulivat Espoosta ja Kirkkonummelta. Keskustan eteläpuolella oli kaksi lastenkotia, Hurtigin ja Bensowin lastenkodit. 1917 vihittiin käyttöön metodistiseurakunnan kirkko Kirkkotiellä, Hurtigin lastenkotirakennusten vieressä. Se oli suuri tapahtuma, koska nyt kauniaislaiset voivat osallistua jumalanpalveluksiin kirkossa. Heidän ei enää tarvinnut kokoontua yhteiskoulun voimistelusaliin – monien kokousten yleinen pitopaikka siihen aikaan.
Ikävä tapaus oli kuvanveistäjä Felix Nylundin huvilapalo kevättalvella 1917. Huvila sijaitsi Asematie 30:ssä, ylhäällä kukkulalla. Nyt siellä on ollut samannäköinen huvila jo monta vuosikymmentä. Huvilan eteläpuolella oli kuvanveistäjän ateljee, jossa hän muotoili Kolme seppää -patsaan Helsinkiin, tulevan tavaratalo Stockmannin ulkopuolelle. Palon ikuisti yhteiskoulun oppilas Sylvi Sjöstedt-Alho, joka kuvasi Kauniaisissa paljon 1910-luvulla. Valitettavasti näitä kellastuneita valokuvia on vaikea kopioida. Yhteiskoulun oppilaita oli komennettu palopaikalle auttamaan irtaimiston pelastamisessa. Oppilaiden joukossa oli myös kuvanveistäjän poika Gunnar. Hänestä tuli myöhemmin tunnettu keraamikko Ruotsissa.
Voisi ajatella, että Kauniainen eli suhteellisen rauhallista elämää vuonna 1917, mutta emme tiedä, miten paljon politiikasta keskusteltiin kotona, teillä, junassa. Niin vähän on dokumentoitu. Mutta lehtiä luettiin varmasti ja hyvin koulutetut kauniaislaiset olivat tietenkin tietoisia maan lukuisista lakoista, leipäjonoista Helsingissä, levottomuudesta yhteiskunnassa, siitä, että Venäjän keisari luopui kruunusta 15. maaliskuuta 1917, sen seurauksista ja Suomen tiestä kohti itsenäisyyttä.
Kaksi vierailua keväällä 1917 nivoi Kauniaisen osaksi maailman tapahtumia. Molemmat koskevat Aleksandr Kerenskiä, venäläistä oikeusministeriä, joka Nikolai II:n eron jälkeen johti Venäjää. Hän oli huhtikuussa 1917 lepäämässä Bad Grankullassa (nykyinen Kauniala) ja vieraili 16. huhtikuuta yhteiskoulussa, jossa hän suuresti juhlittuna puhui uudesta vapaudesta Venäjällä. Toinen vierailu tapahtui samoihin aikoihin. Neljän ylioppilaan valtuuskunta kävi tervehtimässä häntä keskustellakseen ”niistä toiveista joita Suomen nuoriso elätteli… Täydellinen itsenäisyys oli sen takia Suomen kannalta ainoa onnellinen ratkaisu, ja tähän päämäärään nuoriso pyrki kaikin keinoin”. Opiskelijat kysyivät Kerenskiltä, tulisiko hän lakiasäätävässä kansalliskokouksessa ”puoltamaan Suomen riippumattomuutta” ja he saivat hetken hiljaisuuden jälkeen vastauksen, että ”hän tulee kyllä tekemään niin”. Kerenski pyysi ylioppilailta ettei tätä julkistettaisi, pelosta ”että virolaiset, latvialaiset ja muut vieraat kansat esittäisivät samanlaisia vaatimuksia”.
Virallisissa papereissa ei ole tietoa siitä, miten Kauniainen otti vastaan itsenäisyysjulistuksen vuoden 1917 lopussa.
Clara Palmgren
Lähteet:
Finlands Frihetskrig, del II, 1935, s. 546-548, Kaunis Grani nro 12/2013 (Kerenski), Grankulla samskolan kuva-arkisto (nk. koulumuseo), Paikallishistoriallinen arkisto Villa Junghansissa, Kauniaisten kirjastossa on viisi eri kirjaa Kauniaisten historiasta.