Oletko huomannut, että jouluna pyhiä päiviä on vähemmän kuin pääsiäisen aikaan? Silti suomalaisessa perinteessä joulu koetaan suurempana juhlana kuin pääsiäinen.
Mistä pääsiäisessä sitten oikein on kysymys?
Pääsiäisessä ja sitä edeltävässä pitkäperjantaissa ei ole kysymys vähemmästä kuin kristinuskon synnystä. Pääsiäinen on ollut osa kristinuskoa aivan alusta alkaen, joulu vasta 300-luvulta.
Mikä on pitkäperjantain ja pääsiäisen merkitys, mikä tekee niistä niin tärkeitä? Mistä muusta on kysymys kuin rairuohon istuttamisesta, mämmistä, lampaan viulusta, suklaamunista ja pupujusseista?
Maailmalla matkustava havaitsee, että pelolla on suuri rooli ihmiskunnan enemmistön elämässä. Pinnalta katsoen ihmisiä pelottavat arkiset asiat. On huolta toimeentulosta ja surua omista ja läheisten vaikeuksista. Aivan kuten meilläkin.
Mutta pinnan alla monissa kulttuureissa elää edelleen syvempi pelko. Tuon pelon lähteenä on henkien ja jumalten arvaamaton maailma, jonka monet uskovat ohjailevan ihmisten kohtaloita. Näihin olentoihin on sitten pyrittävä vaikuttamaan esim. erilaisin uhrimenoin, jotta onni olisi suotuisa ja elämä sujuisi. Tämä pelon ja siihen liittyvän uhraamisen kulttuuri on yhä todellisuutta miljoonille ja miljoonille ihmisille erityisesti Aasiassa ja Afrikassa.
Meille tuollainen ajattelu tuntuu vieraalta. Ja niinhän se onkin. Mutta tulemmeko ajatelleeksi, mikä meidät on noista peloista vapauttanut?
Historiallisesti vapautumisen taustalla on kristillisen uskon kaksi perustapahtumaa, jotka ovat juuri pitkäperjantai ja pääsiäinen. Ilman näitä kahta päivää ei olisi kristillistä kirkkoa eikä sen kantamaa sanomaa pelon voittamisesta.
Suurin osa meistä muistaa, että pitkäperjantaina Jeesus naulittiin ristille. Monille tämä tapahtuma ja sen merkitys ei aukene. Kuva kuolevasta Jeesuksesta tuntuu vieraalta, jopa etäännyttävältä.
Pitkäperjantain tapahtumaa voi oppia ymmärtämään, kun sen sijoittaa tuohon ihmiskunnan suurta osaa edelleen hallitsevaan pelon kulttuuriin. Aika ja maailma, jossa Jeesus kärsi Golgatalla, oli kyllästetty pelolla uhreja kaipaavista jumalista. Jerusalem ja sen temppeli olivat juutalaisen uhrikulttuurin keskuksia.
Pitkäperjantain viesti on, että mitään uhreja ei enää tarvita. Jeesuksen kärsimys oli kertakaikkinen ja lopullinen uhri. Todellisuutta eivät hallitse arvaamattomat voimat, vaan ihmisiä rakastava, itsensä uhraava Jumala.
Uhraamisessa on kysymys sovituksesta. Uhreilla pyritään sovittamaan omia pahoja tekoja niin kuin rikollinen sovittaa rikoksensa kärsimällä hänelle määrätyn tuomion.
Pitkäperjantain sanoma on, että Jeesus on sovittanut meidän pahat tekomme. Kyse ei ole niinkään yksittäisistä teoista, vaan meihin syvästi juurtuneesta taipumuksesta olla rakkaudettomia toisiamme kohtaan.
Tätä meidän taipumustamme sanotaan synniksi. Kaiken meissä olevan rakkautta tuhoavan kylmyyden, kyynisyyden ja välinpitämättömyyden Jeesus sovitti pitkäperjantaina. Hän teki sen, jotta me vapautuisimme peloistamme. Hän teki sen, jotta rakkaus meissä voisi elpyä yhä uudelleen.
Jeesuksen kuoltua kaikki hänen seuraajansa pakenivat. He olivat hämmentyneitä. Ennen kaikkea he olivat peloissaan.
Pääsiäisaamuna kaksi Jeesuksen seuraajiin kuulunutta naista meni tämän haudalle. Siellä he kokivat ihmeellisen asian. Hautakammio oli tyhjä. Vielä ihmeellisempää oli se, että he kohtasivat enkelin, joka sanoi: ”Älkää pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”
Tyhjän haudan kokemus muutti kaiken. Myös opetuslapset saivat kohdata ylösnousseen Jeesuksen. Se muutti heidän elämänsä ja se synnytti kristillisen uskon. Luottamuksen siihen, että Jumala on meidän kanssamme elämässä ja kuolemassa sekä elämässä kuoleman jälkeen.
Pelko päättyi pääsiäiseen. Alkoi uskon, toivon ja rakkauden aika.
Kysymys kuuluu: Mitä me pelkäämme? Millaisista peloista meidän olisi syytä vapautua? Tästä vapautumisesta uskossa on kysymys, siitä Jumala on meissä kiinnostunut. Jotta uskomme vahvistuisi, toivomme saisi tukea ja rohkaistuisimme taas rakastamaan.
MAURI VIHKO
Kirkkoherra