Gunnar Nylund, Marita Lybeck ja Kurt Ekholm ovat keraamikkoja, joiden merkitys maamme keramiikkataiteelle on suuri. Nämä kolme olivat samanikäisiä, luultavasti tuttuja keskenään ja kaikilla oli myös vahva kytkös Kauniaisiin.
Gunnar Nylund (1904-97) oli kuvanveistäjä Felix Nylundin ja tanskalaisen pianistin Fernanda Jacobsen-Nylundin poika. Hän syntyi Pariisissa, missä hänen vanhempansa silloin opiskelivat.
1910-luvulla perhe muutti Kauniaisiin taitelijaystävien houkuttelemana. Huvila rakennettiin Asematie 30:een ja Gunnar laitettiin joiksikin vuosiksi Grankulla samskolaan.
Huvila paloi maan tasalle 1917, tuhopoltostakin puhuttiin, ja perhe muutti pois joksikin aikaa. Uusi huvila rakennettiin ja se on edelleen olemassa.
Felix Nylundin ateljee rakennettiin samalle tontille mutta osoitteeseen Kylpyläntie 3. Siellä tehtiin muun muassa veistos Kolme seppää Helsinkiin. Poika pakeni 1917 äitinsä kanssa sisällissotaa Tanskaan, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi 1923.
Mentorina Paul Gauguinin poika
Seuraavana vuonna Gunnar palasi Suomeen ja aloitti arkkitehtiopinnot. Hän suuntautui kuitenkin yhä enemmän keramiikkaan, kävi opissa muun muassa isänsä luona ja työskenteli jonkin aikaa 1920-luvulla Keran keramiikkatehtaalla Kilossa.
Hän sai taiteellisen koulutuksensa keramiikassa suureksi osaksi Tanskassa, Bing & Gröndalin posliinitehtaassa, jossa Paul Gauguinin poika Jean René oli hänen mentorinsa ja josta hän sai vakituisen paikan 1925.
Saavutettuaan menestystä omilla Saxbo-tuotteillaan hän oli taiteellisena johtajana Rörstrandin posliinitehtaalla Lidköpingissä ja Göteborgissa 1931-37, sitten joitakin vuosia Bing&Gröndahlilla, mutta palasi taas Rörsrtandille vuosiksi 1938-55.
Maljakoita, eläinfiguureja, kiviveistoksia
Rörstrandin jälkeen Gunnar Nylund työskenteli freelancerina ja tuli tunnetuksi myös lasin ja uushopean muotoilijana. Hänen töitään on useimmissa pohjoismaisissa taide- ja taideteollisuusmuseoissa, mutta myös muualla.
Gunnar Nylund on tunnettu maljakoistaan, eläinfiguureistaan ja julkisista kivitavaraveistoksistaan.
Hän aloitti kivitavaroiden kohtuuhintaisen sarjatuotannon, kun niitä aikaisemmin oli pidetty luksustuotteina. Hän toi käyttötavaroihin vaaleat värit. Hän, samoin muut tämän artikkelin keraamikot, uskoi funktionaalisiin arkitavaroihin.
Gunnar Nylundin kivitavaraesineitä näkee usein ruotsalaisissa huutokaupoissa, etenkin kesäaikaan. Ehkä niissä voi nähdä jotain suomalaista, maljakoiden kevyissä linjoissa tai pienten veistosten luonnonkarheissa pinnoissa?
Kaunis sininen maljakko ja sen vieressä oleva keltaisen muki kuuluuvat Valmogårdin Marita Lybeck- kokoelmaan.
Marita Lybeckin Emmel-verstas
Marita Lybeckillä (1906-90) on syvät juuret Kauniaisissa. Hän oli naimisissa kirjailija Mikael Lybeckin pojan, kuvataiteilija Nils Lybeckin kanssa. He saivat osan Vallmogårdin suuresta tontista ja Lars Sonck piirsi heille Blå Hägern nimisen huvilan Kavallintie 15:een. Tontille rakennettiin 1930-luvulla keramiikkapaja. Rakennukset ovat edelleen pystyssä.
Marita Lybeck kouluttautuipiirustuksenopettajaksi ja tekstiilisuunnittelijaksi Taideteollisuuden keskuskoulussa, josta sittemmin tuli Taideteollinen korkeakoulu. 1930-luvun alussa hän opiskeli keramiikkaa samassa koulussa.
Marita Lybeckin terrakotta-astioita, joille oli ominaista valkoiset pilkut.
1938-57 hänellä oli oma keramiikkapaja joka rekisteröitiin nimellä Emmel. Se tuli hänen nimensä alkukirjaimista ML.
Kun pajan toiminta päättyi, hän toimi Kera Oy:n taiteellisena johtajana vuoteen 1959 asti, jolloin tämä keramiikkatehdas lopetettiin.
Kulhoja ja vateja Vallmogårdissa
Vuosina 1962-78 Marita Lybeck oli Stockmannin taideteollisuusosaston johtaja ja 1978-82 hän osallistui kaupungin kulttuurikeskuksena keväällä 1982 avatun Vallmogårdin sisustustöihin.
Hänen työnsä, innostuksensa ja anteliaat lahjansa talolle antoi projektille sielukkuutta ja paikallishistoriallista syvyyttä.
Nykyään joitain hänen kulhoistaan ja vadeistaan on Vallmogårdin kirjastossa, omassa lukittavassa kaapissaan. Kauniaisilla on pieni kokoelma, suurin osa on kauniaislaisten lahjoituksia.
Marita Lybeckin vaikutus suomalaiseen taideteollisuuteen sodan jälkeen 1940-luvulla oli voimakas. Hän halusi tehdä ”kauniimpia arkitavaroita” jotka tuotetaan halvalla, ovat käytännöllisesti pinottavissa päällekkäin ja väreiltään maanläheisiä päämateriaalin ollessa punasavi.
Hän teki uniikkitöissään sen millä Kaj Franck teki läpimurtonsa teollisesti. Arabia antoi viimeisen kuoliniskun Emmelille, joka sulki uuninsa uniikilta keramiikkamaailmalta 1957.
Myöhemmin hän teki vuosien ajan tunnetuksi uutta suomalaista muotoilua, josta tuli maailmakuulua 1960-luvulta lähtien.
Syyskuussa 1996 järjestettiin Marita Lybeckin keramiikasta hieno muistonäyttely Helsingin Kaapelitehtaalla. Harri Kalhan mielenkiintoinen näyttelyjulkaisu Marita Lybeck – modernin keramiikkamuotoilun pioneeri on hyvin kirjoitettu ja erittäin arvostava.
Marita Lybeckiä on tarkasteltu myös yhdessä taidehistorian seminaarityössä Helsingin yliopistossa vuonna 2008 ja artikkeli muine taiteilijoineen ja hienoine värikuvineen on luettavissa netissä.
Kauniaisista kotoisin oleva kirjoittaja, johtaja
Kurt Ekholm (1907-75) kirjoittautui Grankulla samskolan ensimmäiselle luokalle 1920 ja valmistui sieltä 1928.
Koulun vanhojen koulumateriaalien kokoelmissa on hänen joitain piirustuksiaan jotka osoittavat poikkeuksellisen lupaavaa taiteellisuutta. Niinpä hänestä sitten aikuisiässä tulikin yksi suomalaisen muotoilun suurista nimistä.
On merkille pantavaa, että kauniaislainen taiteilija Werner von Hausen, joka oli koulun palveluksessa 1908-38, oli sekä Gunnar Nylundin että Kurt Ekholmin piirustuksenopettaja.
Kurt Ekholm opiskeli Tukholman taideteollisessa korkeakoulussa ja harjoitteli Rörstrandin posliinitehtaassa Lidköpingissä.
Hän kirjoitti ahkerasti eri ammattilehtiin taidekäsityöstä ja kotiteollisuudesta, mutta myös esimerkiksi Hufvudstadsbladetiin 1945-48.
Hän teki monia opintomatkoja Eurooppaan ja Pohjoismaihin. Mutta se mikä meitä kiinnostaa ehkä eniten on se, että hän oli Arabian posliinitehtaan taiteellinen johtaja 1931–48.
Sodan jälkeen (majuriksi 1944) Ekholm asettui Ruotsiin, jossa hänestä tuli keramiikan pääopettaja ja rehtori kotiteollisuusyhdistyksen koulussa Göteborgissa.
Tunnettu Sinivalko-astiastosta
Kurt Ekholmin nimi liittyy astiastoon, josta tuli erittäin suosittu, Sinivalkoon.
Siinä oli 32 osaa ja ne kaikki olivat pinottavissa päällekkäin. Se oli tuotannossa 1936-54. Yksittäisiä osia tehtiin vielä 1960-luvulla. Astioiden muoto on yksinkertaisen funktionaalinen ja värit maamme eli sininen ja valkoinen.
Yksi sen seuraajista oli Kaj Franckin Kilta-sarja, jota vuorostaan seurasi Teema-sarja.
Kurt Ekholm palkkasi Kaj Franckin vuonna 1945 ja hän otti töihin myös muun muassa Birger Kaipiaisen ja Rut Brykin.
Ekholm perusti Arabian museon 1948. Hän piti myös huolta siitä, että taiteilijat saivat työskennellä omissa ateljeissaan Arabian suuren rakennuksen yhdeksännessä kerroksessa.
Jäljellä on vielä kysymys, joka ehkä pitäisi selvittää: vaihtoivatko nämä kolme saman ajan taiteilijaa keskenään ammatillisia ajatuksia, ja tapasivatko he joskus?