| Historia -

Kodit tarvitsivat meitä

Nykyajan kauniaislaisten on varmaan vaikea nähdä 100 vuotta ajassa taaksepäin, vielä vähemmän ymmärtää miten yhdyskunta ja kodit silloin toimivat.  Olemme tulleet kauas niistä vuosista jolloin asukkaat tarvitsivat apua melkein kaikessa, kodinhoidossa, puutarhoissa, korjauksissa, kuljetuksissa, polttopuiden ja veden saannissa. Alusta alkaen Kauniaisissa vallitsi kuitenkin vahva yhteenkuuluvuus.

Vuosina 1906–1912 Kauniaisiin muodostettiin 497 tonttia ja suuri osa niistä myös rakennettiin silloin. Tarvittiin kaikenlaisia ammattilaisia. Raskaimpiin töihin tarvittiin kirvesmiehiä ja kivityöntekijöitä, sitten tulivat muurarit, puusepät, katontekijät ja maalarit.
Kauniainen sai sähköt 1910 ja virtaa saatiin tiettynä aikoina vuorokaudessa, mutta vain valaistukseen. Tuolloin oli 40 sähkön ostajaa ja johtoverkostoa 7 500 metriä. Kun kodeissa virta katkesi, kutsuttiin paikalle yliasentaja Kaarlo Elonen, josta tuli legendaarinen hahmo. Aina rauhallinen, aina avulias kaikkina vuorokauden aikoina.

Rakennusmestareita, puuseppiä, muurareita, peltiseppiä
Puhelimen myötä tulivat puhelinluettelot, joista saa kuvan eri ammateista Kauniaisissa. Vuoden 1917 luettelosta löytyy neljä rakennusmestaria, yksi peltiseppä ja yksi maalarimestari. Vuoden 1924 luettelo on jo paksumpi.  Nyt löytyy yhdeksän kirvesmiestä, mm. veljekset Westerberg jotka rakensivat paljon, kaksi puuseppää, yksi muurari, kolme kivityöntekijää ja yksi peltiseppä. Vuosien 1933–34 luetteloon on tullut uusia ammatinharjoittajia kuten kaksi autonkuljettajaa ja yksi räätäli. Monet näistä ammattimiehistä rakensivat myös oman talon Kauniaisiin. Tonttimaa ei ollut erityisen kallista ja joskus oli mahdollista kaataa rakennusta varten omaa metsää. Yksi näistä pienistä taloista, Mäkisen perheen punaiseksi maalattu mökki Fasaaninpolulla, purettiin pari vuotta sitten. Joitain taloja on suurennettu ja muutettu huvilanomaisiksi.

Hilda ja Victor Westerbergin hääkuva 1907. Hilda oli modisti ja Victor rakensi useita taloja Kauniaisiin veljensä Arthurin kanssa.
Emil Nordqvist oli erittäin luotettu ja ahkera rakennusmestari. Hänen veljenpoikansa lahjoitti monta vuotta sitten Villa Junghansin arkistoon Nordqvistin käsinkirjoitetun työvihkon vuosilta 1905-52 ja siinä on 75 rakennustyömaata pelkästään Kauniaisissa. Vihkoon on merkitty talojen ja ulkorakennusten koko, joskus myös rakennuttajan nimi. Piirustukset tehtiin usein saman mallin mukaan ja usein tupakka-askin takapuolelle. Valitettavasti vain harvoja piirustuksia on jäljellä, kaikkein vähiten tupakka-askeja.

Kuljetuksia, lämpöä ja vettä
Kun arki oli päässyt käyntiin, tarvittiin muuta apua. Vanhoissa paikallislehdissä on ilmoituksia joissa tarjotaan apua. Puutarhamaa piti kalkita syksyisin ja ”turvepehkua käyttää ulkohuoneen alustana jne.” Sama yritys ilmoitti myös ”myyvänsä hiiliä paikkakunnalla”, huviloiden eri uunien lämmittämiseen. ”Kun tavaraa ostetaan 10 markalla, on kotiinkuljetus ilmainen”, mainostaa Emil Lindholm puh. 96. Muussa tapauksessa sovittiin erikseen ajon ja ajomiehen hinnasta. Joillain oli oma hevonen puolilämpimässä ulkorakennuksessa. Yksi heistä oli karjalainen Torikka, joka tyhjensi ulkohuoneet ja kuljetti pois jätteet. Vielä 1950-luvulla sisällä oli kuivakäymälä tai pihalla ulkohuussi. Lukuisten kotieläinten jätökset piti myös kuljettaa pois. Pitkään Kauniaisissa oli hevosia, joitain lehmiä, vuohia, sikoja, kanoja, kaneja, jopa yksi aasikin. Torikan talo ja talli sijaitsivat Yhtiöntien ja Ersintien kulmassa.

Halkoja tarvittiin kaakeliuuneihin, keittiön helloihin ja pyykkipatojen alle. Fanny Lindströmin halko- ja kuljetusliike oli varsinainen instituutio, samoin Hugo Anderssonin vesi- ja lämpöjohtoliike, joka perustettiin jo 1909.

Kotielämä oli riippuvainen ahkerista käsistä. Perheiden kanssa asui usein palvelijattaria, joita myöhemmin kutsuttiin kotiapulaisiksi. He olivat erittäin tarpeellisia kotitalouksien hoidossa, kun nykyajan apuvälineitä ei ollut. Esimerkiksi jääkaapin, jossa mm. maito säilyi pari päivää, peltilokero piti täyttää jäillä. Kun jää suli, piti tilalle vaihtaa uutta. Jääkaapit olivat erityisen tärkeitä kesällä, ja jäitä säilytettiin ulkona varjoisessa paikassa sahanpurun alla. Sieltä sitten hakattiin sopivan kokoisia paloja jääkaappia varten. Suuret jääkimpaleet sahattiin lähialueen järvistä ja kuljetettiin hevosella ja reellä tilaajalle. Myös vettä kuljetettiin suurissa, hanoilla varustetuissa puutynnyreissä silloin kun kaivot olivat kuivuneet ylemmällä sijainneilla tonteilla.

Kätilöitä, silittäjiä, ompelijattaria, pyykkäreitä
Ammatti-ihmisiin kuuluivat myös ompelijattaret, silittäjät, siivoojat, suutarit – ja yksi kätilö. Teresia Blomsterin sai kiinni entisestä Forsblomin huvilasta (nykyinen Keltainen huvila Thurmanin puistotiellä). Kunnallisesta lehdestä 1920-luvulla käy ilmi, että hänen seuraajakseen oli tullut Ester Björkman ”Kauniaisten kunnankätilö, puh. 168”.

Kauniaisissa oli kaksi räätäliä ja useampia ompelijattaria. Ompelijattaret saattoivat olla kiertäviä. He tulivat perheisiin ja ompelivat heidän kotonaan, jotkut asettuivat asumaan paikkakunnalle pysyvästi. Vaatteiden tekeminen itse tai teettäminen oli välttämätöntä kun ei ollut valmisvaatteita.
Yksi ompelija teki vanhasta uutta, toinen vain korjasi ja paikkasi, kolmas ompeli uudesta kankaasta. Pyykkärit olivat myös kiertäviä. Heidät tilattiin ja he työskentelivät sitten useamman päivän perheen saunassa tai pesutuvassa ja hoitivat mankeloinnin Houghbergin kellarissa Asematie 4:ssä. Siellä oli suuri sähkömankeli. Silittämistä ja tärkkäystä varten vaatteet vietiin Olga Hilalle, joka asui Thurmanin puistotien ja Leantien kulmassa.