| PÄÄKIRJOITUS - LEDAREN

Vaikuta äänelläsi

Normaalisti Kaunis Grani julkaistaan joka kolmas viikko, mutta kuntavaalien vuoksi tämä numero julkaistaan vain kaksi viikkoa edellisen jälkeen. Vaalien jälkeinen numero ilmestyykin sitten vasta huhtikuun lopussa. Tämä numero on tavallista monisivuisempi, kiitos kuntavaaliehdokkaiden innostuksesta kertoa ilmoituksin siitä, mitä asioita he ajavat seuraavalle kaudelle.

Ensi sunnuntaina, huhtikuun 9. päivänä, voit äänestämällä vaikuttaa siihen, miltä kotikaupunkisi näyttää tulevaisuudessa. Käy äänestämässä, jos et jo ole ennakkoäänestänyt. Kuntavaaleissa äänestäminen on merkittävin mahdollisuus vaikuttaa niihin asioihin, jotka vaikuttavat suoraan sinuun.

Vaikka sote-uudistus näyttääkin syövän suuren osan kuntien itsemääräämisoikeudesta, niin jäljelle jää suuri määrä asioita, jotka vaikuttavat sinuun ja joihin sinä voit äänestämällä vaikuttaa.
Sote-uudistuksen ympärillä on paljon kysymyksiä ja asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että valmisteluaika jää liian lyhyeksi ja päätöksiä tehdään puutteellisin tiedoin. Kunnat menettävät päätöksenteko-oikeutensa, jos uudistus toteutuu suunnitellun mukaisesti. Terveydenhuolto on yksi kunnan peruspilareista, se koskettaa meistä jokaista elämän eri vaiheissa. Kauniaisissa olemme tottuneet hyvin toimivaan ja lähellä sijaitsevaan terveyskeskukseen, joka palvelee ruotsin ja suomen kielellä, välillä vaihtelevalla menestyksellä, mutta yrittäen kuitenkin. Tulevaisuudessa on erityisen tärkeää valita huolella yhteistyökumppanit, joilla on samat arvot kuin meillä.  

Millainen on tulevaisuuden Kauniainen? Jatkammeko harvaa ja matalaa rakentamista, viheralueita ja puistoja säilyttäen – vai rakennammeko tiheään ja korkealle lisäten kaupungin asukasmäärää ja siten veronmaksajien lukumäärää?  

Miltä päiväkodit, esikoulut ja koulut näyttävät ja miten niitä johdetaan? Onko meillä suuria vai pieniä yksikköjä? Onko meillä oma kunnallinen uimahalli ja minkälainen? Minkälaisia mahdollisuuksia tarjoamme työttömille? Minkälaista palvelua eläkeläisille? Miten voimme käyttää eläkeläistemme osaamispääomaa? Minkälaista ruokaa tarjoamme kasvaville nuorille ja joskus ruokahaluttomille senioreille?

Miten huolehdimme sairaista ja liikuntarajoitteisista? Tai henkilöistä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella? Niistä, jotka ovat paenneet muista maista ja löytäneet turvan luotamme? Miten autamme vapaaehtoisjärjestöjä auttamaan?

Onko kirjaston palveluiden käyttö jatkossa maksutonta vai vuosimaksulla? Paljonko ja minkälaista kulttuuria haluamme?

Entä ulkoilualueet, puistot, liikuntapaikat, Luola, juoksuradat? Turvalliset kävelytiet? Vesi, viemäristöt ja jätteiden käsittely?  Minkälaista energiaa haluamme? Miten tärkeää on, että kadut on aurattu, hiekoitettu ja valaistu?

Minkälaisia edellytyksiä luomme työllistymiselle ja yrittämiselle? Minkälaisia tiloja ja mahdollisuuksia tarjoamme nuorille ja nuorisotoiminnalle?
Kauniaislaisena sinulla on oikeus valita kuka edustaa sinua kaupunginvaltuustossa, joka on kaupungin korkein päätöksentekoelin. Jättämällä äänesi käyttämättä, menetät samalla oikeuden arvostella, jos kaupungissa jotain mielestäsi hoidetaan huonosti.

Tutustu ainakin joihinkin  yhdeksästä puolueesta ja 106 ehdokkaasta, jotka ovat ehdolla kevään kuntavaalissa. Verkossa on lukuisia vaalikoneita, joilla voit verrata omien ja ehdokkaiden arvojen yhteensopivuutta löytääksesi oman ehdokkaasi. Ennen vaaleja järjestetään myös tempauksia ja tapahtumia, puhu ehdokkaiden kanssa, haasta heitä, kerro mikä sinua huolestuttaa ja esitä kysymyksiä.
 
Huhtikuun 9. päivänä klo 9–20 on suuntana Mäntymäen koulu, jossa saat käyttää oikeuttasi olla mukana vaikuttamassa siihen, miltä tulevaisuus näyttää. Muista ottaa mukaan henkilöllisyystodistus. Ja käy äänestämisen jälkeen perinteisillä vaalikahveilla! Alustavat tulokset selviävät jo samana iltana. Kun seuraavana päivänä tarkistuslaskenta on suoritettu, saamme tietää, ketkä 35 vastuunsa tuntevaa kansalaista puhuvat puolestamme seuraavien neljän vuoden ajan.

Jessica Jensen
vt päätoimittaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *