Valtiotieteilijät ja muut oppineet kyseenalaistavat ajoittain presidentin tarpeellisuutta maassamme. Mahdollisesti Kekkosen pitkä omavaltainen kausi vallassa pelästyttävät kriitikoita. Totta on, että monessa länsieurooppalaisessa maassa ei ole presidentin virkaa mutta ne maat ovat kaikki monarkioita.
Poikkeuksena ovat Ranska ja Saksa, mutta ennen muuta presidentti johtoasemassa on sääntö entisissä Itä-Euroopan maissa. Valta olisi todella keskittynyt pääministerille, jolla on myös presidentin tehtävät ja on puoluejohtaja. Eduskuntavaalit ratkaisevat puolueiden valtasuhteet mutta muut tekijät ratkaisevat kenestä tulee pääministeri jolla on presidentinviran tehtävät.
Nykyisin työnjako on sellainen, missä ulkopolitiikka, puolustus ja Ahvenanmaan itsehallinnon valvonta kuuluvat presidentille. Mutta miten valita mahdollisimman suurta kansan luottamusta nauttiva presidentti? Demokraattisen johtamisen lähde on antiikin Kreikka, ja vaikka todellisuus oli hieman toisenlainen antiikin Kreikka inspiroi ja uudisti. Välttääkseen vehkeilyn ja kaupanhieronnan antiikin kreikkalaiset olettivat, että voidaan saavuttaa oikeudenmukainen valinta monien ehdokkaiden joukosta arpomalla voittaja. Tähän liittyy etuja, ja siitä on keskusteltu valtiotieteilijöiden keskuudessa. Mutta tuskinpa kukaan innostuisi voittajan arpomisesta presidenttiehdokkaidemme kesken. Vaalitoimitus on peruslaissamme, mutta kaikkien vaalijärjestelmien soveltamisella on poliittiset tarkoitukset eivätkä ne ole puolueettomia.
Yksinkertainen ja kokeiltu vaalitapa on enemmistöjärjestelmä, jota käytetään muun muassa Englannissa ja Yhdysvalloissa. Valituksi tulee se ehdokas, joka saa eniten ääniä vaikka ääniä ei esimerkiksi olisi enemmän kuin kolmasosa kaikista annetuista äänistä. Tämä järjestelmä on johtanut vaatimuksiin, että voittajan pitää saada enemmistö äänistä. Jotta ehdokas saisi enemmistön äänistä tarvitaan yleensä kaksi vaalikierrosta. Suomen ja monien muiden maiden järjestelmä on osoittanut tämän. Vastalauseet tätä järjestelmää kohtaan tulivat jo 1700-luvun Ranskassa ennen vallankumousta. Ranskalainen Jean-Charles Borda näytti järjestelmän heikkouden laskennassa, jossa hän osoitti, että jos kaksi ehdokasta menee toiselle kierrokselle, voi tiettyjen olosuhteiden vallitessa kolmantena oleva ehdokas ensimmäisellä kierroksella olla suosituin, vaikka ei saa olla mukana toisella kierroksella. Tätä heikkoutta kutsutaan Bordan paradoksiksi.
Bordan aikalainen, matemaatikko ja humanisti Marquis de Condorcet kritisoi häntä voimakkaasti, hänen mielestään enemmistösääntö voi toimia itseään vastaan. De Condorcet’n mielestä kaikkien ehdokkaitten pitäisi kisailla toisiaan vastaan pareittain, jotta saataisiin voittaja, koska äänestäjillä voi olla eri mieltymyksiä. Kauniaisten yhteydessä tämä tarkoittaisi sitä, että voitaisiin todeta GrIFK:n naisten käsipallojoukkue Suomen mestariksi vasta sen jälkeen kun joukkue on pareittain voittanut kaikki vastustajat. Tämän kautta Granin käsisnaiset olisivat tulleet lähimmäksi sitä, jota kutsutaan Condorcetkriteeriksi. Presidentinvaaleja ei käytännön syistä voi järjestää parikilpailuna vaikka on olemassa yksinkertainen menetelmä, jossa kriteeri parhaalla tavalla täyttyy. Ehkä voin joskus palata tähän hyväksymisjärjestelmään, mutta siihen asti Granin käsisnaiset saavat olla kiistattomat voittajat mitä valittu presidentti ei ole, jos korkealle asetettua Condorcet’n kriteeriä sovelletaan.
JAN SUNDBERG
Yleisen valtio-opin professori emeritus,
toimitusneuvoston puheenjohtaja
KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ